Sopivasti heinää

Jos olisi mahdollista laskea yhteen kaikki ne tunnit, jotka olen käyttänyt juttelemalla / pohtimalla / tuskastelemalla ponin ruokintaa, kertyisi niitä aikamoinen määrä. Heinäruokinta,  erityisesti vapaa vs. rajoitettu heinä, puhuttaa, ihastuttaa ja vihastuttaa näkökulmasta riippuen. Yhdellekään poninomistajalle ei liene tule yllätyksenä se, että poni on yleensä hyvin tehokas rehunkäyttäjä ja lihoo helposti.

Jos omistaisin Rikun Strömsössä, menisi ruokinta näin: poni asuisi hirrrrrveän isossa tarhassa, jossa olisi metsää, puroja, mäkiä, tasaista, hiekkaa, sammalta, oksia, varpuja, laidunta ja rajaton, hyvä heinä, jota poni söisi maltillisesti pitkin päivää ja liikkuisi samalla ainakin kymmenen kilometriä omaehtoisesti ja laukkaisi iltaisin kohti auringonlaskua. Todellisuudessa poni elää hyvässä ja isossa metsätarhassa, jossa on mäki ja metsää ja suojaa ja lauma, jonka jokainen jäsen on epä-strömsömäisesti hillitön heinäimuri. Vapaalla heinällä koko lauma vyöryisi kohti auringonlaskua.

Kun Riku tuli minulle edelliseen tallipaikkaamme, oli uudessa laumassa varsojen ja tammojen kera tarjolla vapaa heinä eli pyöröpaali tarhassa. Aamiainen, päivällinen, lounas ja illallinen näyttivät tältä:

vapaa_heinä

Tämä on se malli, mitä haluaisin toteuttaa edelleenkin. Se, että poni tai hevonen saa koko ajan syödä vähän, on kiistatta se paras vaihtoehto. Paino on kuitenkin sanalla VÄHÄN. Jokainen poni ja hevonen on yksilö, ja toiset näistä yksilöistä voivat elää koko elämänsä vapaalla heinällä – voi niitä onnellisia kaviokkaita! Riku kuitenkin syö liikaa. Ja sitten lihoo. Ja pahimmassa tapauksessa sairastuu. Ehkäpä minun arkuuteni vapaata heinää kohtaan juontaa juurensa hevosestani, joka eli lähes koko elämänsä reippaasti ylipainoisena ja kuoli viimein kaviokuumeeseen. Enää en vain uskalla antaa ponin asustaa pyöröpaalin sisällä.

Yksi vaihtoehto on pitää runsaasti heinää saatavilla, mutta koettaa hidastaa sen syömistä. Tähän on olemassa jos jonkinlaisia ratkaisuja: slow feeding-verkkoja, heinähäkkejä, -laatikoita, ruokinta-automaatteja – you name it! Jokunen vuosi sitten perheemme pää rakensi puolet kesälomastaan heinälaatikkoa, johon hitsautettiin rautaristikko, jonka läpi syöjä nyhtää heinänsä. Tällaisessa laatikossa on haasteensa: sen pitää on kestävä, toimia sekä lumi- että sula-aikaan, sen pitää olla helppo täyttää ja puhdistaa ja sen pitäisi vielä toimiakin. Omastamme (kuva alla) tuli oikein hyvä, ja se on edelleenkin käytössä ystäväni tallilla.

heinalaatikko

Kun etsin uutta tallipaikkaa, oli yhtenä kriteerinä se, että tallilla on rajattu heinäruokinta. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että hevoset ruokitaan 3-4 kertaa vuorokaudessa. Harvalla tallinomistajalla on mahdollisuutta viedä hevosille heinää kahdeksan kertaa päivässä. Riku saa heinää siis aamulla, päivällä ja illalla. Lisäksi Riku syö aina ennen liikutusta pienen kasan, sillä en halua sen liikkuvat ihan tyhjin vatsoin. Koska poni asustaa laumassa, jossa on shettiksen lisäksi kaksi russin kokoista ponia, yksi vuonohevonen, yksi eestinhevonen ja yksi kesällinen varsa, on mahdoton sanoa grammalleen, kuinka paljon heinäannoksesta menee juuri Rikun suuhun. Ainoa, minkä voi laskea, on yöheinän määrä. Yöksi Riku saa noin 2,5 kiloa heinää, ja aamu- ja päiväheinäarvio liikkunee noin parin kilon tuntumassa per annos. Karkeasti laskien heinää kuluu siis noin kuusi kiloa vuorokaudessa. Joskus poni on pullakampi, useimmiten juuri sopiva. Oikea heinämäärä löytyy vain tarkkailemalla ponin lihavuuskuntoa. Toki ponin lihavuuskuntoon vaikuttaa moni muukin asia kuin heinä – tärkeimpänä lienee liikunnan ja väkirehun määrä. Heinäkään ei saa olla mitä tahansa heinää, vaan ravintoarvoiltaan ja laadultaan hyvää. Ponin lihavuuskunnosta on kirjoittanut hyvän ja kattavan esityksen Stall Axin Jokisen Leena blogipostauksessaan “Lihava vai laiha?”

heinää

Itse olen erittäin iloinen siitä, että en hoida jokaista heinäruokintaa henkilökohtaisesti. Koska ponilla tuntuu aina olevan nälkä, antaisin sille aivan liikaa evästä. On suuri kiusaus olla joka kerta lisäämättä “ihan vain vähän” päivittäiseen annokseen ja nostaa huomaamattaan heinän määrää jo turhan suureksi. Heinän rouskutusäänessä on muuten jotain maagisen rauhoittavaa: tasainen, rauhallinen rouske iltatallissa saa minunkin pulssini laskemaan ja mielen rauhoittumaan.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s